Vanhat hirsitalot ovat suosittuja
Perinteisten rakennusmateriaalien suosio on kasvanut nykyään ja myös taottujen metalliristikoiden kysyntä on lisääntynyt. Ikkunaristikot tekevät kohteesta arvokkaan ja upean näköisen. Suomessa restauroidaan paljon varsinkin entisajan hirsitaloja, joissa pyritään säilyttämään esimerkiksi alkuperäiset hirret, uunit ja helat.
Rautaristikkojen tarkoitus on alunperin ollut varkaussuoja, mutta aikojen saatossa niistä on tullut myös koristeita. Joskus ristikot ovat kovin raskastekoisia ja silloin niitä on saatettu nimittää jopa kaltereiksi.
Rautaa on taivutettu taiteeksi asti
Ikkunaristikko voi olla varsinainen taideteos, jossa on kuvattuna köynnöksiä tai eläimiä. Useimmiten ristikon kuviot ovat symmetrisiä. Jos ristikon keskelle on sijoitettu jokin symboli, sen ympärillä olevat kuviot ovat symmetrisesti symbolin molemmin puolin.
Ristikoiden muoto juontuu historiasta. Jos olet nähnyt ranskalaisen pikkuparvekkeen, sen kaide on monesti hyvinkin koristeltu. Ikkunaristikoissa on samaa tematiikkaa kuin ranskalaisissa parvekkeissa. Parvekkeen kaiteen kuviot saattavat olla ulkonevia, jolloin kaide näyttää pullistuvan ulospäin. Tätä hienoa tehokeinoa voi käyttää myös ikkunaristikoissa.
Käsintaottu rautaristikko ikkunassa on investointi, joka kestää ja näkyy. Se kunnioittaa perinteisiä käsityö- ja rakennusarvoja ja luo siksi positiivisen mielikuvan kohteesta. Vain mielikuvitus on rajana, kun halutaan luoda persoonallinen ikkunaristikko käsityönä.
Ikkunaristikon rautoja voidaan taivutella ja hitsata halutun kuvion aikaansaamiseksi. Muodot voivat olla pyöreitä tai diagonaalisia. Ensin malli suunnitellaan tarkkaan paperilla, minkä jälkeen se toteutetaan takomossa sepän toimesta.
Ikkunaristikko voi sisältää viestejä
Ikkunaristikkoon voi sisällyttää niitä symboleja, joista on itse kiinnostunut, tai jotka liittyvät omaan alaan. Jos sinulla on siis hevostila, ristikossa voisi olla vaikkapa kärrynpyöriä. Jos olet taiteilija, ristikossa voisi olla kuvattuna paletti.
Jos tarkastelee entisajan julkisia rakennuksia tai kartanoita, niissä on paljon visuaalisia viestejä, joita ei käytetä enää nykyään. Siksi esimerkiksi rautaristikoissa kannattaa käyttää nykyään symboleita, koska se kertoo vanhasta ajasta.
Vanhoissa taloissa saattaa olla oven päällä auringon kuva tai sisäkatossa tähtiä. Samalla tavalla käsintaotussa ikkunaristikossa voi olla tähti, aurinko tai vaikkapa lintu.
Käsintaottu ikkunaristikko huokuu vanhaa aikaa. Ristikot ovat olleet yleisiä linnoissa, kartanoissa tai vaikkapa putiikeissa kaupunkien keskustoissa.